Horisontista aamu hiipii
metsä raottaa silmiään
samooja viittansa riisuu
Pimeyden tieltään piiskaa
valonsäteet varjoinaan
kesyttömät hiukset kasvoillaan
Eteeni hän asettuu
silmissään karu kaiku
hehku eletyn elämän
Sisälläin henki salpautuu
nimeensä korpikansa vannoo
siunauksinaan sisimmät sanani
Avain käy ruumiini lukkoon
henkäys rikkoo tyvenen
yön syleilystä vapaudun
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti