Kaukaa kantautuu liikenteen hetkittäinen humina. Kuulen puiden
latvoissa tanssivan tuulen askeleet ja sielullani ajattelen sinua. Yritän taas
kutsua ajatuksiani luotasi, mutta kaiho on jo asettunut sydämeeni. Olenhan
ajatusteni myötä kanssasi alati.
Saapuisipa tänä iltana sade. Hakkaisi
hiekkateitä, rummuttaisi peltikattoja ja piiskaisi peltoja. Sateen jälkeen
pelloille ja metsäaukeille nousisi usva. Sateen kuulaankaunis morsian kumartuisi
pitkine huntuineen lohduttamaan sateen rankaisemaa maata. Kietoisi viileään
syliinsä, kunnes uuden aamun valkeus koittaisi.
Ensimmäiset auringonsäteet viistäisivät
maata ja peilailisivat kilvan kuvajaisiaan aamukasteisista ruohonkorsista,
juosten rinta rinnan yli tuoksuvien viljapeltojen, havumetsien huokailevien
puuvanhusten, joiksi laskevien kuiskailevien purojen ja jylhänä kohoavien
vuorten. Aina sinne asti, kuin valo koskettaa.
Ja sade tuli, armahtaen puhdisti sieluni
varjoista. Usvan ilmestyessä pimeys oli jo poissa. Antauduin kelmeään syleilyyn
ja annoin aamun tullen valonsäteiden tulvia syvälle sydänjuuriini asti.
